Sähkö- ja automaatioalan perustutkinto kiikarissa Turussa

Lähestyin tänään lauantaina Turun Ammatti-instituutin Sähkö-ja automaatio-alan opinto-ohjaajaa ja tiedustelin aikuisopiskelijana mahdollista hankkia sähkö- ja automaatioalan perustutkinto, vaikka olen jo 38 -vuotias miessukupuoleen syntynyt teknis-orientoitunut humaani yleisen liiketalouden ja hallinnon tradenomi ja ylioppilas koulutukseni osalta, mutta olisin vielä valmis käyttämään elämästäni pari vuotta hankkiakseni jonkin sellaisen järkevän ammattiosaamisen itselleni, jolla päätyisi tuottavaan kuukausipalkkaiseen työpaikkaan, ja sitä kautta saisi elintasoa nostettua.

En voi sanoa, että Tradenomi-opinnotkaan nyt aivan hukkaan mennyt, mutta itselleni tutkinto ei soveltunut, vaikka sieltä nyt valmistuinkin puoli vuotta alle arvioidun kesto-ajan, mutta oli vaikeuksia löytää järkevää työharjoittelupaikkaa, saati sitten opinnäytetyön case-yritystä, joka oli pakollinen opinnäytetyövaiheessa.

Olen scoutannut kaikki Turun alueen IT-firmat isot ja pienet yhden hengen firmoista globaaleihin kansainvälisiin toimijoihin, ja niistä, joista on tullut jokin vastaus rekrytointitoiveista, rekrytointi on tyssännyt lopulta siihen, että minulla ei ole mitään työkokemusta it-alalta. On totta, että mitä teknologiafirmat elävät hyvin pitkälle ja toimivat globaaleilla markkinoilla, niin voi olla mahdotonta hankkia työkokemusta alalta, johon kuitenkin hankkisin muodollisen pätevyyden.

Täytyy nyt katsoa, minkälaisen vastauksen saan tuolta TAI:sta, sähkö- ja automaatioalan ammattiosaajilla on paljonkin töitä Turun työmarkkina-alueella, eikä ainoastaan miettien tehtaiden ja yritysten teollisuuskoneiden huoltoa, ylläpitämistä, ja käyttöönottoa. Varmaankin erikoistumispolku on sitten automaatioasentaja -tutkintonimike, jos ikäiseni vielä kelpuutetaan aikuisena tuohon toisen asteen koulutukseen, näin nimittäin kaupunkilehden mukana tulleessa TAI:n printtiesitteessä, että aikuisenakin voi vielä uudelleenkouluttautua, niin tämä sopisi minulle erinomaisesti!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.